Kodin saanut: Harmi

17.05.2022

Harmi sai oman kodin 16.5.2022

Sukupuoli: uros
Ikä: 3 vuotta
Luovutusmaksu: 120 €

Harmi on ihana iso n. 6kg leikattu kollipoika, se on todella rakastava ja haluaa paljon huomiota. Se tulee mielellään kaveriksi puuhaamaan tai sohvalle köllöttelemään. Välillä hän tykkää kuitenkin vetäytyä myös omiin oloihinsa. Valjaissa ulkoilu ja naruleikit sisällä ovat parhaita juttuja. Harmi tykkää istua ikkunan ääressä, katsella pihalle ja käkättää linnuille. Ruokakipossa pitää aina olla raksuja tai jos ei ole herra tulee kyllä kertomaan. Harmi on täysin sisäsiisti eikä vahinkoja ole sattunut. Rokotukset ovat kunnossa, lukuunottamatta rabiesta.


Harmilla on myös huonoja tapoja, jotka pentuajan jälkeen ovat vähentyneet, mutta eivät täysin kadonneet. Kaikki latureiden johdot ovat vaarassa, jos jäävät näkyville, tavallisiin sähköjohtoihin ei kuitenkaan kosketa. Samoin viherkasveja saatetaan nakertaa. Neulojan on hyvä muistaa pitää käsityöt pussissa, kun ei neulo tai apu on taattu.


Harmi stressaa pieniä ja kovaäänisiä lapsia, tämä on huomattu esimerkiksi ystävien lasten ollessa kylässä. Samoin autossa matkustaminen on stressitekijä. Stressiin hän reagoi yleensä oksentamalla. Automatkoja varten Harmilla on olemassa pahoinvointilääkkeet.

Harmi etsii kotia missä ei ole muita kissoja tai pieniä lapsia.