Sijaiskodissa tapahtuu: Sopu on syntynyt

29.08.2022

Viime viikonloppuna taivaankappaleet asettuivat paikoilleen. Planeettojen välille muodostui suotuisat aspektit. Sopu on syntynyt. Kisseli on tullut suopeammaksi muille kissoille, ja eristystä ei enää tarvita. Vain yöksi ja kotoa poistuessa olen laittanut kissat erilleen. Olin hirveän huolissani kissojen välisistä konflikteista jos ne päästää tekemisiin keskenään, mutta lopulta en enää kestänyt sitä stressiä mikä eristyksestä tuli. Pakko oli katsoa mitä tapahtuu. Aluksi tuli pieniä yhteenottoja ja tunnelma oli jännittynyt, mutta nopeastihan nuo ovat tottuneet yhteiseloon. Ohitukset voidaan tehdä nätisti reagoimatta ja samalle ikkunalle on mahduttu katselemaan yhtä aikaa. Mikä helpotus! Toki välillä tulee edelleen pientä kähinää ajoittain, mutta Kisseli on nukkunut jopa samalla sängyllä kissojen kanssa yhtä aikaa. Mitenkään lämpimiksi välejä ei kuitenkaan voi sanoa, vaan lähinnä Kisseli sietää muita (ja toisinpäin).  

Kisseli on myös selvästi piristynyt, kun ei enää joudu olemaan niin yksinäinen. Siitä on tullut nyt paljon leikkisämpi. Ei uskoisi että se on 13-vuotias. Välillä se leikkii itsekseen leluhiirillä tai kissanminttuleluilla, ja juoksee ihan mielissään höyhenkeppien perässä. Toinen oma kissa on pari kertaa yrittänyt saada Kisseliä myös hippasille, mutta sille Kisseli ei ole (ainakaan vielä) lämmennyt. Korvakuurikin on loppusuoralla, enää muutama ruuttaus ja sitten sekin on ohi. Mikä ilo on ollut huomata, kuinka Kisseli on alkanut koko ajan enemmän luottaa minuun 😊 Ja miten hienosti se on nyt sopeutunut toisten kissojen kanssa eloon. On ne vaan mielenkiintoisia otuksia. Netflixin omaaville muuten katselusuositus: Inside the Mind of a Cat - Kissan kiehtova mieli. Ei tosin ainakaan itselleni tarjonnut hirveästi uutta tietoa, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen ja hyvän mielen dokumentti.

Kisseli etsii edelleen omaa kotia. Kotiselvityslomakkeeseen pääset alta. 👇

Terveisin sijaiskoti Jonna