Kissan suun terveys

Hammaskivi

Hampaan pinnalle kertyy pehmeä kerros bakteereita sisältävää plakkia. Alkuvaiheessa plakkia voi olla vaikea havaita, mutta ajan kuluessa plakin määrä kasvaa ja se alkaa näyttää vaalealta tahnalta hampaan pinnassa. Plakkia voi ehkäistä päivittäisellä hampaiden harjauksella tai plakkia ehkäisevällä kuivaruualla. Anna kissalle myös sellaista syötävää, jossa kissa joutuu pureskelemaan pidempään, kuten kanankauloja. Järsiminen poistaa hampaiden pinnalle kertynyttä plakkia ja lisää syljeneritystä. Lisäksi löytyy plakin kertymistä ehkäisevää PlaqueOff-jauhetta.

Jos plakkia ei hoida, niin se muuttuu hammaskiveksi. Hammaskivi on yleensä rusehtavaa, kovaa aineista kissan hampaan, yleensä poskihampaan, pinnalla. Hammaskivi aiheuttaa pahanhajuista hengitystä ja voi johtaa tukikudosten tulehdukseen. Hammaskiveä voi muodostua myös ikenen alle. Hammaskivi poistetaan nukutuksessa eläinlääkärin vastaanotolla.

Hammassyöpymä

N. 70% kissoista sairastaa jossain vaiheessa elämäänsä hammassyöpymää. Hammassyöpymätaudissa hammas alkaa tuntemattomasta syystä tuhoutua. Syöpymä alkaa yleensä ikenien alta tai hampaan kruunusta. Hampaaseen muodostuu reikä ja jos reikä sijaitsee lähellä ienrajaa, voi syöpymä näyttää ikenen liikakasvulta, kun ienkudos yrittää peittää hampaaseen muodostuneen reiän.

Hammassyöpymän oireita ovat mm. tulehtuneet ikenet, kipeä suu, pahanhajuinen hengitys, suun hierominen esim. huonekaluja vasten, kuolaaminen, narskuttelu, heiluvat hampaat ja kipu syödessä.

Hammassyöpymä todetaan hammastarkastuksessa ja mahdollisten röntgenkuvien avulla. Hammassyöpymää on kahden tyyppistä. Tyypin 1 hammassyöpymässä hampaaseen ilmestyy syöpymiä, jotka liittyvät suun tulehdukseen ja parodontiittiin. Vaikka hampaan juuri on vielä ehjä, käytetään hoitona hampaan poistamista juurineen. Tyypin 2 syöpymiin kissoilla on synnynnäinen herkkyys. Syöpymän syy on yleensä tuntematon, mutta se alkaa paikallisella ientulehduksella. Syöpymä etenee helposti hampaan juureen ja juuri alkaa korvautua leukaluulla. Syöpynyt hammas poistetaan, mutta leukaluuhun luutunut juuri jätetään paikalleen. Yhdellä kissalla voi esiintyä kummankin tyypin syöpymää.

Ientulehdus ja parodontiitti

Jos plakkia muodostuu ikenen läheisyyteen, voi ienkudos tulehtua. Tulehtunut ien punoittaa, on kipeä ja turvonnut, vuotaa verta ja voi aiheuttaa lisääntynyttä kuolaamista. Aluksi ientulehdus aiheuttaa paikallisia oireita, mutta pitkittyessään se voi levitä helposti koko suuhun.

Hoito aloitetaan poistamalla plakki ja hammaskivi eläinlääkärissä, minkä jälkeen tulehtunut ien pääsee paranemaan itsekseen. Hoidon jälkeen on tärkeää kissan hampaiden säännöllinen harjaus, jotta ientulehdus ei uusiudu. Sylki ja suun bakteerit muodostavat jatkuvasti plakkia, jonka vuoksi sen syntymiseltä ei voi välttyä. Tämän vuoksi hyvä suuhygienia on avainasemassa suun hyvinvoinnin kannalta.

Jos ientulehdusta ei hoida, niin tulehdus voi edetä hampaiden kiinnityskudoksen sairaudeksi, parodontiitiksi. Tällöin tulehdus leviää ientaskun kautta hampaan juuriin ja leukaluuhun. Tulehtunut ien vetäytyy paljastaen hampaiden juuret ja hampaat alkavat heilumaan, kun hampaiden kiinnityskudokset alkavat löystyä. Lopulta ne ovat niin vaurioituneet, että hammas irtoaa kokonaan.

Parodontiittia hoidetaan poistamalla sairaat hampaat ja näin pyritään estämään sairauden leviäminen muihin hampaisiin. Hoito suoritetaan nukutettuna, missä vaurioituneet hampaat ja hammaskivi poistetaan. Joskus joudutaan poistamaan useampi hammas, jossa tulehdus ei pääse leviämään. Jos kissalla on ollut parodontiitti aikaisemmin, eivät kiinnityskudokset parane koskaan ennalleen. Päivittäinen hampaiden harjaus on ainut tapa ennaltaehkäistä hampaiden irtoamista.

Stomatiitti

Stomatiitti, eli suutulehdus, on erittäin kivulias sairaus. Sen oireita ovat mm. punaiset ikenet ja nielu, voimakas kuolaaminen, kuonon raapiminen ja syömättömyydestä johtuva laihtuminen. Pitkäaikaista, ikenien ja suun limakalvojen tulehdusta kutsutaan gingivostomatiitiksi.

Stomatiitti vaatii aina eläinlääkärin hoitoa. Eläinlääkäri tutkii kissan suun nukutuksessa ja ottaa tarvittaessa röntgenkuvat hampaista ja koepalan limakalvoista. Suositeltavaa on ottaa myös verinäyte.

Tarkkaa syytä tulehduksille ei aina tiedetä, mutta sen epäillään johtuvan kissan epänormaalista immuunivasteesta plakin bakteereille. Myös calicivirusta kantavat ja FIV-positiiviset kissat näyttävät sairastuvan muita kissoja helpommin gingivostomatiittiin.

Stomatiittia hoidetaan plakin vähentämisellä ja huonojen hampaiden poistolla. Näiden lisäksi kissalle annetaan kipulääkettä ja antibiootteja. Mikäli hampaiden poisto ei auta tulehdustilan laskuun, voidaan tulehdusta hoitaa myös tulehduskipulääkkeillä.